Suomen ainoa Syntymänalle-showroom löytyy nyt Ideaparkista

Suomen ainoa Syntymänalle-showroom löytyy nyt Ideaparkista

Olemme niin innoissamme, sillä Lunovienon oma showroom on avattu! Ja vieläpä niin keskeiselle paikalle kuin Lempäälän Ideaparkiin. Kyseessä on koko Suomen ainoa paikka, jossa pääsee tutustumaan Syntymänalleen livenä.

Tämä tuli meille aika nopealla aikataululla ja tavoitteena oli saada showroom auki Lempäälän Asuntomessujen alkamiseen mennessä. Aikataulu oli todella tiukka – puhutaan ihan vain parista viikosta. Lopulta kuitenkin onnistuimme tavoitteessa ja saimme oman esittelytilamme auki suunnitelman mukaan perjantaina 10.7. Showroomissa on erikokoisia Syntymänalleja esillä, ja aina yksi nalle, jonka voi ottaa syliin.

Showroom on avoinna vähintään 10.11. asti. Se toimii pääasiassa showroomina, eli emme ole jatkuvasti paikan päällä. Ilmoitamme somessa, kun jompikumpi meistä – tai molemmat – on paikalla. Silloin meiltä voi ostaa myös fyysisiä lahjakortteja. Ota siis seurantaan @lunovieno Instagramissa ja TikTokissa, niin näet milloin olemme paikalla!

Kaiken kaikkiaan olemme todella ylpeitä siitä, mitä saimme näin lyhyessä ajassa aikaan. Suunnittelimme, rakensimme ja stailasimme koko 15 neliön tilan. Onneksi saimme myös perheeltä korvaamatonta apua tämän toteuttamiseen.

Ennen vs. jälkeen

Miksi avasimme showroomin?

Ammattiompelijamme valmistavat jokaisen nallen käsityönä Pirkanmaalla, vastasyntyneen omien mittojen mukaan. Vastaavaa tuotetta ei löydy muualta Suomesta. Halusimme antaa mahdollisuuden nähdä ja kokea nalle ennen ostopäätöstä. Showroomissa pääset näkemään Syntymänallen läheltä, aidossa koossa, ja kokemaan materiaalin ja käsityön laadun.

Muistathan käsitellä nallea hellästi – se ei ole lelu, vaan muistoesine.

Missä showroom sijaitsee?

Showroom löytyy Ideaparkin Keskusaukion kupeesta, C-aulasta. Pääset tutustumaan showroomiin kauppakeskuksen aukioloaikojen mukaisesti.

Lue lisää

Voit tutustua showroomiin tarkemmin myös Ideaparkin omilla sivuilla:

Nähdään Ideaparkissa 🤎

Back to blog

Leave a comment

Please note, comments need to be approved before they are published.